Home » KORAANI JA NYKYTIEDE

KORAANI JA NYKYTIEDE

KORAANI JA NYKYTIEDE, kirjoittanut Maurice Bucaille

SUOMENTAJIEN ESIPUHE

Tieteellisen tekstin kääntäminen on aina vaikeaa, varsinkin kun emme ole ammattikääntäjiä. Emme voi tehdä vain pelkää käännöstä, vaan on otettava huomioon, että teksti myös säilyttää tieteellisyytensä. Luettaessa tekstiä on otettava huomioon se seikka, että tri. Maurice Bucaille kirjoitti tämän 1970-luvun lopussa verraten Koraania sen hetkiseen tietämykseen. Tiede on varmasti tehnyt tuon ajankohdan jälkeen löytäjä. Esimerkiksi Raudan suurassa on todettu:

..Me olemme myöskin antaneet laskeutua (aznalna) raudan, jossa piilee mahtava voima.(57:25)

Tiedemiehet ovat todenneet, että siinä kosmisessa prosessissa, jossa aurinkokuntamme syntyi, ei rautaa ole voinut syntyä. Yhden rauta-atomin tuottaminen vaatisi nimittäin neljän aurinkomme verran energiaa. Eli raudan täytyy olla peräisin muualta maailmankaikkeudesta, toisin sanoen se on sananmukaisesti laskeutunut tänne muualta.

Koraani on ennen kaikkea uskonnollinen, eikä tieteellinen kirja. Tieteen käsitykset muuttuvat, mutta Jumalan ilmoitus pysyy aina ennallaan. Kun tehdään uusia tieteellisiä löytäjä, Koraania täytyy selittää ja kääntää näiden löytöjen valossa. Koraani on alkuperäinen vain arabian kielellä, joten käännökset eivät muuta varsinaista Jumalan tekstiä. Itse esitteemme on käännetty englannin kielestä, mutta Koraanin jakeet arabian kielestä.

Toivomme, että tämä esite auttaa sinua löytämään Totuuden tien ja vahvistamaan uskoasi. Kiitos ja ylistys Jumalalle, että olemme saaneet esitteemme valmiiksi. Ilman Häntä mikään ei onnistu!

JOHDANTO

Tri Maurice Bucaille on huomattava Ranskalainen kirurgi ja tiedemies, joka on kirjoittanut kirjan “The Bible, the Quran and Science” (“Raamattu, Koraani ja Tiede”).Se sisältää Bucaillen tutkimuksen tuloksia Juutalais-Kristillistä ilmoituksesta ja Koraanista. Kirja on ainutlaatuinen lisä uskonnon ja tieteen alan kirjallisuuteen.

Merkittävänä tiedemiehenä Bucaille valittiin tutkimaan Faarao Merneptahin muumioita. Saudi-Arabian vierailunsa aikana hänelle näytettiin Pyhän Koraanin jakeita, jossa Jumala sanoo, että faaraon kuollut ruumis tullaan säilyttämään “merkkinä” jälkimaailmalle. Tri Bucaille on puolueeton tiedemies, joka (myös Kristittynä) oli perehtynyt Raamatulliseen versioon faaraon tarinasta. Tässä versiossa faarao hukkui ajaessaan takaa Profeetta Moosesta. Bucaille oli myönteisesti yllättynyt lukiessaan Koraanin ennustaneen tarkasti tuon saman faaraon ruumiin säilyttämisestä Mooseksen ajoilta tähän päivään asti, sillä se oli asia joka on ollut maailmalle tuntematon viime päiviin asti. Tämä seikka johti tri Bucaillen tutkimaan Koraania perin pohjin opittuaan ensin Arabian kielen. Hänen Koraania ja Raamattua vertailevan tutkimuksensa lopullinen johtopäätös on, että Koraanin väittämät tieteellisistä ilmiöistä ovat täydellisesti modernin tieteen mukaisia, kun taas Raamatulliset kertomukset samoista aiheista eivät ole tieteellisesti lainkaan hyväksyttäviä.

Tämä kirjanen, joka on tri Bucaillen pitämä luento aiheesta “Koraani ja moderni tiede” Lontoon Commonwealth Instituutissa, tarjoaa opastuksen kohti Islamin ikuista totuutta.

KORAANI JA MODERNI TIEDE

9. Joulukuuta 1976 Ranskan lääketieteen Akatemiassa pidettiin epätavallinen luento. Sen otsikko oli “Fysiologiset ja Embryologiset tosiseikat Koraanissa”. (Embryologia = sikiöoppi). Esittelin siinä tutkimustani Koraanissa olevista tietyistä fysiologiaa ja lisääntymistä koskevista väittämistä. Syy, miksi pidin esitelmäni oli se, että meillä on nykyään jo niin paljon tietoa näistä aloista, että on mahdotonta selittää, kuinka Koraanin aikaan tuotettu teksti saattoi sisältää käsityksiä, joista vasta hiljattain on päästy perille.

Mikään ihmillinen teos ei vielä ole sisältänyt väittämiä, jotka olisivat samalla tavoin sen ajan tietotasoa korkeammalla ja joita voisi verrata Koraaniin.

Tämän lisäksi vertaileva tutkimus Raamatussa (vanha Testamentti ja Evankeliumit) olevasta samankaltaisesta materiaalista näytti toivotulta. Näin muodostui projekti modernin tieteen ja kunkin monoteistisen uskonnon pyhien kirjoitusten kohtaamisesta. Tämä johti kirjan “The Bible, the Quran and Science” julkaisuun. Sen ensimmäinen Ranskankielinen painos ilmestyi toukokuussa 1976 (Seglers, Pariisi). Hiljattain siitä on julkaistu Englannin ja Arabiankieliset painokset.

Ei ole yllättävää, että uskonto ja tiede ovat aina olleet Islamissa kaksoissisarten asemassa ja että tänään, aikana jolloin tiede on ottanut niin suuria edistysaskelia, ne ovat edelleen yhteydessä toisiinsa. Sitä paitsi tiettyjä tieteellisiä tosiseikkoja käytetään ymmärtämään paremmin Koraanin tekstiä. Lisäksi tällä vuosisadalla, jolloin useille ihmisille tieteellinen totuus on merkinnyt uskonnon kuolemaa, tieteelliset löydöt ovat kuitenkin valaisseet Koraanin yliluonnollista ominaisuutta puolueettomassa Islamin ilmoituksen tutkimuksessa.

Huolimatta siitä mitä useat ihmiset sanovat, tieteellinen tieto näyttää omalta osaltaan johtavan Jumalan olemassaolon pohdintaan.

Alkaessamme ennakkoluulottomasti ajatella metafyysisiä opetuksia, jotka voidaan johtaa nykyisestä tiedosta (esimerkiksi tietomme aineen pienimmistä osasista tai olemassaolomme ongelmasta) me todellakin havaitsemme monia syitä pohtia Jumalan olemassaoloa. Ajatellessamme ainutlaatuista syntymää ohjaavaa ja elämää ylläpitävää rakennetta, se todennäköisyys, että kaikki olisi sattuman summaa pienenee ja pienenee, samalla kun tietämyksemme ja edistymisemme tällä alalla kasvaa. Näin emme voi enää hyväksyä tiettyjä käsityksiä; esimerkiksi seuraavaa käsitystä, jonka esitti Ranskalainen lääketieteen Nobel-palkinnon saaja.

Hän yritti saada ihmiset myöntämään elävän aineen olevan itsestään syntynyt satunnaisten yhteensattumien summana tiettyjen ulkopuolisten vaikutusten alaisena ja pohjautuvan yksinkertaisiin kemiallisiin alkuaineisiin. Väitetään, että elävät organismit syntyivät tästä johtaen ainutlaatuiseen kokonaisuuteen nimeltä ihminen. Minusta näyttää siltä, että ne tieteen edistysaskeleet, jotka olemme ottaneet ymmärtääksemme korkeampien olentojen ihmeellistä monimutkaisuutta, tarjoavat vahvoja todisteita vastakkaisen teorian puolesta, toisin sanoen, systemaattinen rakennelma ohjaa elämän ilmiöiden ainutlaatuista järjestystä.

Monin paikoin Koraani johdattaa tämänkaltaiseen yleiseen pohdintaan yksinkertaisin sanakääntein. Mutta se myös sisältää tarkempaa tieteellistä materiaalia, joka on suoraan yhteydessä modernin tieteen löytämiin tosiasioihin: nämä vetävät puoleensa nykyajan tiedemiehiä.

KORAANI YMMäRTäMISEKSI TARVITAAN KOKONAISEN TIETOSANAKIRJASARJAN TUNTEMUSTA

Useiden vuosisatojen ajan ihminen oli kykenemätön tutkimaan Koraanissa olevia yksityiskohtia, koska hänellä ei ollut riittäviä tieteellisiä välineitä. Vasta tänään ymmärretään kunnolla Koraanin lukuisia luonnonilmiöitä käsitteleviä jakeita. Sanoisin jopa, ettei 1900-luvun keskiverto tiedemiehen ole aina helppoa ymmärtää kaikkea Koraanista lukemaansa ilman erikoistutkimusten apua, koska tietomäärä jatkuvasti kasvaa ja lokeroituu. Tämä tarkoittaa, että ymmärtääksemme kaikki Koraanin jakeet meidän täytyisi tänä päivänä ehdottomasti tuntea kokonainen tietosanakirjasarja, eli meillä täytyisi olla tietoa hyvin monilta eri tieteen aloilta.

Käytän sana “tiede” tarkoittamaan vakiintunutta tietoa. Se ei sisällä teorioita, jotka vain tietyn ajan auttavat selittämään ilmiöitä tai ilmiösarjoja tullakseen hylätyksi silloin, kun tieteen edistyksen ansiosta löydämme vakuuttavampia selityksiä. Pohjimmiltaan aion vain vertailla Koraanin väittämiä ja sellaista tieteellistä tietoa, jota ei todennäköisesti enää kyseenalaisteta. kun esitän tässä tekstissä tieteellisiä tosiasioita, jotka eivät vielä ole täydellisesti vakiintuneita, aion tietysti mainita sen.

Koraanissa on joitakin harvinaislaatuisia esimerkkejä väittämistä, joita moderni tiede ei ole, ainakaan vielä, vahvistanut: aion viitata niihin osoittamalla, että kaikki todisteet saavat tiedemiehet pitämään niitä erittäin todennäköisinä. Tästä esimerkkinä Koraanissa on väittämä, että elämän lähtökohta on vesi; ja toinen väittämä että jossain maailmankaikkeudessa on meidän oman maapallomme kaltaisia planeettoja.

Näiden tieteellisten näkökohtien ei kuitenkaan tulisi saada meitä unohtamaan, että Koraani on ennen kaikkea uskonnollinen kirja ja sen ei voi tietenkään olettaa omaavan “tieteellistä” tarkoitusta sinänsä. Joka kerta, kun ihmistä kutsutaan pohtimaan luomistyötä ja lukuisia havaitsemiaan luonnonilmiöitä, näiden esimerkkien päivänselvä tarkoitus on painottaa Jumalaista Kaikkivaltiutta. Se, että näistä pohdinnoista voimme löytää vihjauksia tieteellisiin tosiasioihin, on varmasti yksi Jumalan lahjoista, joiden arvon täytyy tulla esille tänä aikana, jona tieteeseen perustuva materialistinen ateismi pyrkii saamaan valtaa Jumalaan uskomisen kustannuksella.

Läpi koko tutkimukseni olen lakkaamatta yrittänyt pysyä täysin puolueettomana. Uskon onnistuneeni lähestymään Koraania yhtä puolueettomasti kuin lääkäri, joka avaa potilaansa kansion: toisin sanoen, asettamalla tarkasti vastakkain kaikki oireet, hän voi tehdä diagnoosin. Minun on myönnettävä, että ensi askeleitani ei todellakaan ohjannut usko Islamiin vaan yksinkertainen totuuden etsintä. Näin näen sen tänään. Siihen aikaan kun olin päättänyt tutkimukseni, tosiasiat olivat pääsyy, jotka saivat minut näkemään Koraanin Profeetalle ilmoitettuna tekstinä.

Tulemme tutkimaan Koraanin väittämiä, jotka nykyään pelkästään ilmaisevat tieteellisen totuuden, mutta joista entisaikojen ihmiset pystyivät ymmärtämään vain niiden ilmeisen merkityksen. Jos tekstiin olisi tehty myöhempiä muutoksia, kuinka olisi mahdollista, että läpi Koraanin siroitellut vaikeatajuiset kappaleet olisivat säästyneet ihmisen manipulaatiolta? Pienikin muutos teksteihin olisi tuhonnut automaattisesti niille luonteenomaisen johdonmukaisuuden, ja estäisi meitä huomaamasta niiden yhdenmukaisuutta nykyaikaisen tietämyksen kanssa. Näiden läpi Koraanin siroteltujen väittämien olemassaolo näyttää puolueettomalle tarkkailijalle olevan selvä aitouden tuntomerkki.

Koraani on julistus, joka annettiin ihmiselle tiedoksi noin 20 vuotta kestäneen ilmoituksen aikana. Tämä ilmoitus käsitti kaksi suunnilleen yhtä pitkää ajanjaksoa Hijran (v.622) molemmin puolin. Tästä näkökulmasta ajateltuna on luontevaa, että nämä tieteelliset pohdinnat on siroteltu läpi koko kirjan. Tällaisessa tutkimuksessa kuin tämä tekemämme meidän täytyi järjestää ne uudelleen aihepiirin mukaan kooten ne suura (=luku) suuralta. Kuinka ne tulisi luokitella? En pystynyt löytämään Koraanista ainuttakaan viittausta johonkin tiettyyn luokitteluun. Siispä olen päättänyt ne oman henkilökohtaisen luokitteluni mukaan.

Minusta tuntuu, että ensimmäisen aiheen tulisi käsitellä maailmanluomista. Tähän aiheeseen viittaavia jakeita on tässä mahdollista vertailla nykyisin vallalla oleviin yleisiin käsityksiin maailmankaikkeuden muodostumisesta. Luomisen jälkeen olen jakanut kappaleet seuraaviin pääotsikoihin: Tähtitiede, Maapallo, Eläin- ja Kasvikunnat, Ihminen ja erityisesti ihmisen lisääntyminen; tälle aiheelle on Koraanissa annettu hyvin tärkeä paikka. Näihin pääotsikoihin on mahdollista lisätä alaotsikoita.

Lisäksi ajattelin olevan hyödyllistä vertailla Koraanin ja Raamatun kertomuksia nykyisen tietämyksen näkökulmasta. Näin tein sellaisissa aiheissa kuten Maailman luominen, Vedenpaisumus ja Exodus (Juutalaisten lähtö Egyptistä).

MAAILMANKAIKKEUDEN LUOMINEN

Tutkikaamme ensin luomista niin kuin se on kuvattu Koraanissa.

Esiin nousee erittäin tärkeä yleinen havainto: Koraanin luomiskertomus eroaa Raamatun kertomuksesta.

Tämä havainto on ristiriidassa niiden rinnastusten kanssa, joita länsimaiset kirjoittajat usein tekevät väärin perustein korostaakseen ainoastaan kahden tekstin samankaltaisuutta. Luomisesta, kuten muistakin aiheista puhuttaessa, länsimaissa on taipumus väittää Muhammedin vain kopioineen Raamatun pääpiirteitä. On tosiaankin mahdollista verrata Raamatun kuvausta luomisen kuudesta päivästä ja sapatista eli Jumalan lepopäivästä Koraanin suuran Al-A’raf-jakeeseen 54.

Teidän Herranne on totisesti Jumala, joka on luonut taivaat ja maan kuudessa ”päivässä” (7:54)

Meidän täytyy heti huomauttaa nykyaikaisten Koraanin selittäjien painottavan ayyam-sanan tulkinnan, jonka yksi käännös on “päivä” tarkoittavan pikemminkin “pitkä ajanjaksoja” tai “aikakausia” kuin 24 tunnin jaksoja. Minusta on olennaisen tärkeää että, päinvastoin kuin Raamatun kertomus, Koraani ei määrittele maan ja taivaiden luomisen järjestystä. Se viittaa sekä taivaisiin ennen maata että maahan ennen taivaita puhuessaan luomisesta yleensä, kuten suuran Ta-Ha jakeessa 4.

Ilmoitus Häneltä, joka on luonut taivaan korkeudet ja maan. (20:4)

Itse asiassa Koraanin käsitys on, että taivaat ja maa kehittyivät samanaikaisesti. Koraanissa on myös perustavaa laatua olevia tietoja ainutlaatuisen kaasumaisen massan (dukhan) olemassaolosta. Sen osat olivat aluksi sulautuneina yhteen (ratq) ja myöhemmin erkanivat (fatq). Tämä käsitys on ilmaistu suurassa Fussilat.

Sitten Hän kääntyi taivaan puoleen, joka oli kaasumaista massaa. (41:11)

Ja sama on ilmaistu suurassa Al-Anbiya:

Eivätkö uskottomat huomaa, että taivaat ja maa olivat sulautuneina yhteen, kunnes Me erotimme ne toisistansa? (21:30)

Hajaantumisprosessi johti monien maailmojen muodostumiseen, käsitys joka putkahtaa esiin Koraanissa kymmeniä kertoja, esiinnyttyään heti suuran Al-Fatiha ensimmäisessä jakeessa.

Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle. (1:1)

Tämä kaikki on täysin sovussa nykyisten käsitysten kanssa alkeistähtisumun olemassaolosta ja alkumassan muodostaneiden osien myöhemmästä erkanemisprosessista. Tämä erkaneminen johti galaksien muodostumiseen ja sitten, kun nämä jakaantuivat tähtien muodostumiseen, joista taas planeetat ovat syntyneet. Koraanissa viitataan myös taivaiden ja maan välissä olevaan luotuun materiaan esimerkiksi suurassa Al-Furqan.

Hän joka loi taivaat ja maan ja sen, mikä niiden välissä on. (25:59)

Näyttäisi siitä, että tämä välissä oleva luotu materia vastaa äskettäin löytynyttä materiaa, joka on järjestäytyneiden galaksien ulkopuolinen yhdysside.

Tämä yleisesitys näyttää meille varmasti kuinka nykyiset tiedot ja Koraanin väittämät täsmäävät monissa kohdin. Olemme tulleet kauas Raamatun tekstistä, jonka esittämät luomisen peräkkäiset vaiheet ovat täysin mahdottomia hyväksyä; erityisesti maapallon luomisen (kolmas päivä) asettaminen ennen taivaiden luomista (neljäs päivä). On tunnettu tosiasia, että planeettamme on peräisin omasta tähdestään, auringosta.

Kuinka näin ollen on mahdollista kuvitella ihmisen, joka olisi saanut innoituksensa Raamatusta, voineen olla Koraanin kirjoittaja? Hänen olisi pitänyt omin päin korjata Raamatun tekstiä ja päästä nykyisin vallitsevaan käsitykseen maailmankaikkeuden muodostumisesta käsitykseen, joka muodostui vasta vuosisatoja hänen kuolemansa jälkeen.

TÄHTITIEDE – VALO JA LIIKE

Aina kun kuvailen länsimaisille ihmisille Koraanissa olevia tähtitieteellisiä yksityiskohtia joku vastaa, ettei niissä ole mitään erikoista ottaen huomioon että arabit tekivät tähtitieteen tärkeimmät löydöt paljon ennen Eurooppalaisia. Tämä on itse asiassa tavattoman virheellinen käsitys ja seurausta historian tietämättömyydestä. Ensiksikin, tiede kehittyi arabialaisissa maissa huomattavasti Koraanin ilmoituksen jälkeen; toiseksi, Islamilaisen kulttuurin huippuvaiheen aikana vallinnut tietämys ei olisi antanut ihmisille mahdollisuuksia kirjoittaa taivaista senkaltaisia väittämiä kuin Koraanissa on. Tämä aihe on jälleen niin laaja, että voin tarjota siitä vain yleiskatsauksen.

Kun Raamattu puhuu auringosta ja kuusta kahtena erikokoisena valaisevana taivaankappaleena, niin Koraani tekee eron niiden välille käyttämällä eri nimityksiä:

Valo (nur), kun on kyse kuusta ja soihtu (siraj), kun on kyse auringosta. Ensimmäinen on eloton kappale, joka heijastaa valoa, toinen pysyvän palamisen tilassa oleva taivaan muodostuma valon ja lämmön lähde.

Sana “tähti” (najm) täydentää toinen kuvaava sana, joka ilmaisee, että tähti palaa ja kuluu sen valon tunkeutuessa yön varjojen läpi: tämä sana on (thaqib).

Koraanissa (kawkab) näyttää ehdottomasti tarkoittava planeettoja, jotka ovat taivaan muodostumia ja heijastavat valoa eivätkä tuota sitä kuten aurinko.

Nykyään tiedetään, kuinka taivaan rakennelmaa tasapainottavat tähtien määrätyt asemat ja vetovoimien vuorovaikutus, jotka liittyvät niiden massaan ja oman liikkeen nopeuteen. Mutta eikö tämä ole sitä, mitä Koraani kuvaa mainitessaan tämän taivaan rakennelman tasapainon perustan suurassa Al-Anbiya jae 33 ilmaisuin, jotka on ymmärretty vasta meidän omana aikanamme:

Ja juuri Hän on luonut yön ja päivän sekä auringon ja kuun; kaikki kulkevat radallaan oman liikkeensä mukaisesti. (21:33)

Tätä liikettä ilmaiseva arabiankielinen verbi sabaha (tekstissä yasbahun); se pitää sisällään ajatuksen minkä tahansa liikkuvan kappaleen liikkeestä, oli se sitten ihmisen liikkumista omin jaloin tai vaikka uimalla. Taivaankappaleen kyseessä ollessa täytyy kääntää sana sen alkuperäisessä merkityksessä eli ”kulkea oman liikkeensä mukaisesti”.

Päivän ja yön peräkkäisyyden kuvaus voisi itsessään olla melko mielenkiinnoton, elleivät Koraanin ilmaisut olisi tänä päivänä hyvin merkittäviä. Koraani käyttää verbiä kawwara suurassa Al-Zumar (39:5) kuvaamaan tapaa, jolla yö “käärii” ja “kiertää” itsensä päivän ympäri ja päivä yön ympäri, aivan kuten verbin alkuperäisessä merkityksessä, turbaani kääritään pään ympäri. Tämä on täysin perusteltu vertaus, kuitenkin silloin kun Koraani ilmoitettiin, tarvittavat tähtitieteelliset tiedot sen tekemiseen olivat tuntemattomia.

Taivaiden kehittymistä ja käsitettä auringon vakiintuneesta paikasta kuvataan myös. Ne ovat sovussa nykyaikaisten yksityiskohtaisten käsitysten kanssa. Koraani näyttää myös viittaavan maailmankaikkeuden laajenemiseen. Koraanissa on myös avaruuden valloituksesta, johon on ryhdytty huomattavan teknologisen edistyksen ansiosta ja joka on johtanut ihmisen matkaan kuuhun. Tämä varmasti putkahtaa mieleemme lukiessamme suuraa Al-Rahman:

Te jinnien ja ihmisten joukko, jos voitte tunkeutua taivaitten ja maan rajojen ulkopuolelle, niin tunkeutukaa! Te ette voi tunkeutua ilman voimaa. (55:33)

Tämä voima tulee kaikkivaltiaalta, ja koko suuran aihe on kutsu tunnusta Jumalan hyväntahtoisuus ihmistä kohtaa.

MAAPALLO

Palatkaamme nyt maapallolle. Tutkikaamme esimerkiksi tätä Al-Zumar suuran jaetta (39:21):

Etkö ole huomannut, kuinka Jumala lähettää vettä taivasta ja johtaa sen lähteisiin maan sisään?

Tällaiset käsitykset näyttävät meistä nykyään aivan luonnollisilta, mutta meidän ei tule unohtaa, että ne eivät ole vallinneet kauaa. Vasta 1500-luvulla Bernard Palissyn myötä saimme ensimmäisen johdonmukaisen kuvauksen veden kiertokulusta. Ennen tätä ihmiset puhuivat teoriasta, jonka mukaan valtamerten vesi tuulten vaikutuksesta työntyi kohti mannerten sisäosia. Sitten se palasi valtameriin suuren syvänteen kautta, jota Platonin ajoista lähtien on kutsuttu nimellä Tartarus. 1600-luvulla sellainen suuri ajattelija kuten Descartes uskoi tähän teoriaan, ja jopa 1800- luvulla puhuttiin vielä Aristoteleen teoriasta, jonka mukaan vesi tiivistyi vuorten onkaloissa ja muodosti lähteitä ruokkivia maanalaisia järviä. Nykyään tiedämme, että tämän aiheuttaa sadeveden suodattuminen. Jos vertaa nykyaikaisen hydrologian (=vesistötiede) tosiasioita lukuisissa Koraanin jakeista löydettäviin tietoihin, ei voi välttyä huomaamasta merkittävää yhtäpitävyyttä näiden kahden välillä.

Geologia on äskettäin havainnut poimuttumisilmiön, joka on muodostanut vuorijonot. Samoin on tehty havaintoja maankuoresta, joka on kuin jähmeä vaippa jolla elämme, kun taas syvemmät kerrokset ovat kuumia ja nestemäisiä, ja siten karuja minkäänlaiselle elämälle. Tiedetään myös, että vuorten vakaus on sidoksissa poimuttumisilmiöön, sillä poimut tarjoavat perustan vuorten muodostamille korkeuseroille. Verratkaamme nyt modernia käsitystä yhteen Koraanin jakeista. Se on otettu suurasta Al-Naba:

Emmekö ole tehnyt maan lakeudeksi ja vuoret paaluiksi? (78:6-7)

Geologisten poimujen syvimmät perustat ovat paalut (awtad), jotka on työnnetty maaperään kuten teltan kiinnityspaalut. Puolueeton tarkkailija ei voi välttyä huomaamasta, ettei tässäkään kohdin esiinny minkäänlaisia ristiriitoja nykyisen tietämyksen kanssa. Mutta ennen kaikkea ihastuin Koraanin väittämiin elävistä olennoista: niin kasveihin, eläimiin kuin erityisesti niiden lisääntymiseenkin.

Minun täytyy jälleen painottaa sitä tosiasiaa, että vasta nykyaikana tieteellinen edistys on tehnyt monien vastaavien jakeiden sisällön meille ymmärrettävämmäksi. Koraanissa on myös muita jakeita, joita on helpompi ymmärtää, mutta jotka sisältävät hyvin tärkeän biologisen merkityksen. Näin on suuran Al-Anbiya’laita, josta osaa olen jo lainannut (21:30):

Eivätkö uskottomat huomaa, että taivaat ja maa olivat sulautuneina yhteen, kunnes Me erotimme ne toisistansa? Vedestä Me teimme kaikki elolliset olennot. Eivätkö he sittenkään usko?

Tämä vahvistaa sen modernin käsityksen, että elämän alkuperä on vedessä.

Muhammedin aikana yksikään maa ei ollut edistynyt kasvitieteessä tarpeeksi voidakseen vakiinnuttaa sellaisen säännön, että kasveilla on sekä mies että naispuolisia osia. Kuitenkin voimme lukea seuraavaa suurasta Ta-Ha:

Hän lähettää teille sateen taivaasta. Sillä Me tuotamme pareja kasveista kukin erikseen. (20:53)

Nykyään tiedämme hedelmän tulevan kasveista, joilla on sukupuolisia ominaisuuksia (jopa kun se tulee hedelmöittymättömästä kukasta kuten banaani). Suurassa Al-Ra’d sanotaan:

Ja kaikkia hedelmiä Hän on maan päälle luonut parittain. (13:3)

Eläinten lisääntymisen pohtiminen herätti ajatuksia omasta lisääntymisestämme. Tutkimme tätä piakkoin. Fysiologiasta Koraanissa on yksi jae, joka minusta vaikuttaa erittäin merkittävältä: tuhat vuotta ennen verenkierron keksimistä ja noin 1300 vuotta ennen suolistossa tapahtuvan ruuansulatusprosessin löytämistä, Koraanin jae kuvasi maidon ainesosien lähdettä näiden havaintojen mukaisesti. Ymmärtääksemme tämän jakeen meidän on tiedettävä, että suolistossa tapahtuu kemiallinen reaktio ja että ruuasta eriytyvät ainekset siirtyvät suolistosta verisuoniin monimutkaisen järjestelmän -joskus maksan- kautta riippuen kemiallisesta luonteestaan. Veri kuljettaa ne kaikkiin elimiin, esimerkiksi maitorauhasiin.

Menemättä yksityiskohtiin sanokaamme vain, että pohjimmiltaan tietyt ainekset joutuvat suolistoseinämän suoniin, ja siirtyvät verenkiertoon. Tämä käsite täytyy ymmärtää täysin, jos haluamme käsittää seuraavan Koraanin jakeen Al-Nahl suurasta:

Totisesti teille on karjastannekin opetus. Me annamme teille juomaa sen sisältä, suoliston ja veren välistä, puhdasta maitoa joka tuntuu juodessa suloiselta. (16:66)

IHMISEN LUOMINEN

Koraanissa ihmisen lisääntyminen haastaa sikiöopin tutkijat etsimään sille inhimillistä selitystä. Vasta biologiset tieteiden synnyttyä, ja erityisesti mikroskoopin keksimisen jälkeen ihminen pystyi ymmärtämään tällaiset väittämät. On mahdotonta, että 600-luvun alkupuolella elävä ihminen olisi pystynyt ilmaisemaan tällaisia ajatuksia. Mikään ei vihjaa tuon ajan Lähi-Idän ja Arabian ihmisten tietäneen tästä aiheesta sen enempää kuin Euroopassa tai missään muuallakaan asuvat ihmiset.

Meidän päivinämme monet Koraania ja luonnontieteitä perinpohjaisesti tuntevat Muslimit ovat tunnistaneet selvästi, että Koraanin lisääntymistä käsitteleviä jakeita ja inhimillistä tietämystä voi verrata toisiinsa. Tulen aina muistamaan 18-vuotiaan, Saudi-Arabiassa kasvatetun muslimin selityksen Koraanissa kuvattuun lisääntymiskysymykseen. Viitaten Koraanin hän sanoi, ”Mutta tämä kirja tarjoaa meille kaiken olennaisen tiedon aiheesta. Kouluaikanani Koraania käytettiin selittämään, miten lapset syntyvät: teidän seksikasvatuskirjanne ovat hiukan myöhässä!”

Kun vertaamme keskenään Muhammedin aikaisia taikauskoisia käsityksiä, Koraanin sisältöä ja nykyistä tietämystä, hämmästymme kuinka yhtäpitäviä Koraani ja nykyinen tietämys ovat. Sitä paitsi Koraanissa ei ole viittauksia Muhammedin ajan virheellisiin käsityksiin.

Tarkastelkaamme nyt Koraanin jakeita, joissa tarkasti kuvataan hedelmöittävän nesteen monimutkaisuutta ja sitä tosiasiaa, että äärettömän pieni määrä nestettä riittää varmistamaan hedelmöittymisen. Munasolun kiinnittymistä naisen kohtuun kuvataan täydellisesti useissa jakeissa sanalla ´Alaq, joka on myös sen suuran otsikko, jossa se esiintyy:

Hän loi ihmisen sellaisesta, joka takertuu. ( 96:2 )

En usko, että sanalle ‘Alaq, on muuta järkevää käännöstä kuin sen alkuperäinen merkitys. Sikiön kehittymistä (naisen) kohdun sisällä kuvataan vain lyhyesti, mutta kuvaus on tarkka. Siihen viittaavat yksinkertaiset sanat vastaavat täsmälleen sikiön kasvun perusvaiheita. Tämän voimme lukea suuran Al-Mu’minun jakeesta 14:

Sitten Me muodostimme pisarasta sellaisen joka takertuu, ja siitä teimme “jauhetun lihanpalan” ja siitä luut ja ne Me peitimme “ehjällä lihalla”. Tämän jälkeen saatoimme hänet uuteen hahmoon. Siunattu olkoon siis Jumala, luojista paras. (23:14)

Ilmaus “jauhettu lihapala” (mudgha) vastaa tarkalleen sikiön ulkonäköä sen kehityksen tietyssä vaiheessa. Kuten tunnettua, luut kehittyvät tämän massan sisällä ja sitten lihakset peittävät ne. Tätä tarkoittaa ilmaus “ehjä liha” (lahm). Sikiö käy läpi vaiheen, jolloin sen osat ovat samassa suhteessa kuin myöhemmin yksilössä, ja toiset osat eivät. Ehkä tämä on suuran Al-Hajj jakeen 5 merkitys. Se kuuluu seuraavasti:

Olemmehan totisesti luonut teidät tomusta, sitten pisarasta, sitten sellaisesta joka takertuu, sitten “jauhetusta liha-kimpaleesta”, sopusuhtaisesta muodoltaan ja myös epäsuhtaisesta. (22:5)

Seuraavana meillä on viittaus aistien ja sydämen (tunteet/ymmärtämys) ilmaantumiseen suurassa Al-Sajda:

Hän on antanut teille kuulon ja näön sekä sydämet. (32:9)

Tässä ei ole mitään ristiriitaa nykyisen tieteen kanssa ja sitä paitsi, Muhammedin ajan virheellisistä käsityksistä ei yksikään ole pujahtanut Koraaniin.

KORAANI JA RAAMATTU

Olemme nyt tulleet viimeiseen aiheeseen: Koraanin kappaleiden vastakkainasetteluun nykyisen tietämyksen kanssa niiltä osin kuin vastaaviin kohtiin viitataan myös Raamatussa.

Olemme jo nähneet ongelman vilaukselta puhuessamme luomisesta. Aiemmin painotin nykyisen tietämyksen ja Koraanin jakeiden välistä täydellistä yhtäpitävyyttä, ja huomautin Raamatun kertomuksen sisältävän tieteellisesti mahdottomia väittämiä. Tämä on tuskin yllättävää, sillä tiedämmehän Raamatun suuren luomiskertomuksen olevan 500-luvulla eKr. eläneiden pappien työtä, sen tähden ilmaus “pappis-kertomus”. Se näyttää olevan laadittu pääasiassa saarnojen aiheeksi, joilla kehotetaan ihmisiä noudattamaan sapattia. Kertomus laadittiin tietty päämäärä mielessä, kuten isä de Vaux (Jerusalemin Raamattukoulun entinen johtaja) on pannut merkille; tämä päämäärä oli luonteeltaan olennaisesti lakia painottava.

Raamattu sisältää myös paljon lyhyemmän ja vanhemman luomiskertomuksen, ns. ”jahvisti” – version, joka lähestyy aihetta täysin eri kulmasta. Molemmat kertomukset on otettu Genesiksestä, viiden Mooseksen kirjan tai Tooran ensimmäisestä kirjasta: Mooseksen oletetaan olevan sen kirjoittaja, mutta kuten tiedämme, meillä nykyisin teksti on läpikäynyt useita muutoksia.

Genesiksen pappiskertomus on kuuluisa eriskummallisista Aatamin aikoihin asti palaavasta sukupuista, joita kukaan ei ota aivan tosissaan. Joka tapauksessa sellaiset Evankeliumin kirjoittajat kuin Matteus ja Luukas ovat jäljentäneet ne, enemmän tai vähemmän sanatarkasti, Jeesuksen sukupuuhun. Matteus palaa ajassa taaksepäin aina Aabrahamiin asti, ja Luukas Aatamiin. Nämä kaikki kirjoitukset ovat tieteellisesti hylättäviä, koska ne muodostavat maailman iästä ja ihmisen ilmaantumisesta maapallolle sellaisen kuvan, joka on täysin varmasti ristiriidassa nykyisten vakiintuneiden käsitysten kanssa. Toisaalta Koraanissa ei ole ollenkaan tämänkaltaista materiaalia.

Aikaisemmin mainitsimme erikseen myös kuinka täydellisesti Koraani on sopusoinnussa yleisten nykyaikaisten maailmankaikkeuden muodostumiskäsitysten kanssa, kun taas Raamatun kertomus on näiden käsitysten kanssa ristiriidassa. Vertauskuva alkuvesistä on tuskin paikkansapitävä, eikä myöskään valon luominen ensimmäisenä päivänä ennen tätä valoa tuottavien tähtien luomista; illan ja aamun olemassaolo ennen maapallon luomista; maapallon luomista kolmantena päivänä ennen auringon luomista neljäntenä päivänä, nelijalkaisten eläinten ilmaantuminen kuudentena päivänä lintujen ilmaantumisen -viidentenä päivänä- jälkeen, vaikka nelijalkaiset eläimet tulivat ensin: nämä kaikki väittämät johtuvat tekstin kirjoittamisaikana vallinneista uskomuksista, eikä niillä ole mitään muuta merkitystä.

Mitä tulee Raamatussa oleviin sukupuihin, jotka muodostavat juutalaisen kalenterin perustan ja vakuuttavat maapallon olevan tänään (v.1978) 5738 vuotta vanha, eivät nekään ole hyväksyttäviä. Aurinkokuntamme saattaa olla yli 4,5 miljardia vuotta vanhan ja kuten nykyään tiedämme, ihminen ilmaantui maapallolle arviolta kymmeniä tuhansia vuosia sitten ellei aiemminkin. Siksi on aivan välttämätöntä panna merkille, ettei Koraani sisällä ainuttakaan tällaista viittausta ajankohtaan, mutta että ne ovat ominaisia Raamatun tekstille.

Raamatun ja Koraanin välillä on toinen erittäin merkityksellinen vertailun aihe eli vedenpaisumus. Itse asiassa Raamatun kertomus on yhteen sulauma kahdesta tapahtumiltaan eri lailla yhtyeenliittyvästä kuvauksesta. Raamattu puhuu yleismaailmallisesta vedenpaisumuksesta ja ajoittaa sen suunnilleen 300 vuotta ennen Aabrahamia. Sen perusteella mitä tiedämme Aabrahamista tämä viittaisi yleismaailmalliseen luonnonmullistukseen noin 2000- tai 2100-luvuilla (eKr.). Historialliset tosiseikat huomioonottaen tämä ei voi pitää paikkaansa.

Kuinka voimme hyväksyä ajatuksen, että 2000- tai 2100-luvuilla eKr. yleismaailmallinen luonnonmullistus olisi pyyhkinyt pois kaiken sivistyksen maan päältä, kun tiedämme tämän ajanjakson vastaavan esimerkiksi, Egyptin keskimmäistä valtakuntaa edeltävää, suunnilleen ensimmäisen Välikauden aikana ennen yhdettätoista dynastiaa?

Yksikään edellinen väittämä ei ole hyväksyttävä nykyisen tietämyksen pohjalta. Tästä näkökulmasta katsottuna voimme arvioida valtavan kuilun erottavan Raamatulle Koraanista. Vastakohtana Raamatun Koraani käsittelee vedenpaisumusta, joka rajoittuu pelkästään Nooan kansaan. Heitä rangaistiin heidän synneistään kuten muitakin Jumalattomia kansoja. Koraani ei aseta vedenpaisumusta tiettyyn aikaan. Ei ole olemassa yhtään ainutta historiallista tai arkeologista vastaväitettä Koraanin kertomukselle.

Kolmas, erittäin tärkeä vertailukohta on kertomus Mooseksesta, ja erityisesti faaraon orjuuttamien juutalaisten Exodus (lähtö) Egyptistä. Tässä kohdin voin vain erittäin tiivistetyn selostuksen tämän aiheen tukimuksestani, joka esiintyy kirjassani (The Bible, the Quran and Science). Olen pannut merkille kohdat, joissa Koraanin ja Raamatun kertomukset ovat sopusoinnussa tai vastaavasti ristiriidassa keskenään. Toisaalta joidenkin yksityiskohtien osalta olen löytänyt seikkoja, joissa kaksi tekstiä täydentävät toisiaan erittäin hyödyllisellä tavalla. On olemassa monia olettamuksia Exoduksen paikasta faaraoiden historiassa. Minusta on todennäköistä, että Merneptah (Ramses II:n seuraaja) on Exoduksen aikainen faarao. Pyhien kirjojen sisältämän materiaalin vastakkainasettelu arkeologisten todisteiden kanssa puhuu vahvasti tämän olettamuksen puolesta.

Olen tyytyväinen voidessani sanoa Raamatun kertomuksen tukeneen osaltaan niitä painavia todisteita, jotka auttavat meitä sijoittamaan Mooseksen faaraoiden historiaan: Mooses syntyi Ramses II:n vallan aikana. Raamatun tiedot Mooseksen tarinasta ovat siksi historiallisesti huomattavan arvokkaita. Merneptahin muumion lääketieteellinen tutkimus on tuottanut lisää hyödyllistä tietoa faaraon kuoleman mahdollisista syistä. Se seikka, että meillä tänä päivänä on tämän faaraon muumio (joka löydettiin vuonna 1898), on ensiarvoisen tärkeä. Raamatun mukaan faarao vaipui meren syvyyteen, mutta se ei anna minkäänlaisia yksityiskohtaisia tietoja siitä, mitä ruumiille myöhemmin tapahtui. Koraani, suurassa Yunus (joona), mainitsee erikseen, että faaraon ruumis, jonka oli määrä olla kirottu, pelastettaisiin merestä:

Tänä päivänä Me pelastamme ruumiisi jotta olisit merkkinä niille, jotka sinua seuraavat. Mutta useimmat ihmiset eivät välitä Meidän merkeistämme. (10:92)

Muumion lääketieteellinen tutkiminen on sitä paitsi osoittanut, ettei ruumis ole voinut olla vedessä kauaa, sillä siinä ei ole merkkejä pitkäaikaisen uppoamisen aiheuttamasta rappeutumisesta. Tässäkään kohdin Koraanin kertomuksen vastakkaisasettaminen nykyisen tietämyksen kanssa ei nostata tieteellisestä näkökulmasta katsottuna vähäisintäkään vastaväitettä.

Vanha Testamentti on kokoelma noin 900 vuoden aikana tuotettuja kirjallisia töitä, jotka ovat läpikäyneet monia muutoksia. Raamatun tekstien muodostamisessa ihmisen osa on varsin huomattava. Koraanin ilmoituksen historia on perin pohjin erilainen. Siitä hetkestä lähtien kun Koraani ensi kertaa ilmoitettiin ihmiselle, se opittiin ulkoa ja kirjoitettiin muistiin Muhammedin omana elinaikana. Tämän seikan ansiosta Koraani ei aseta meille minkäänlaista aitouden ongelmaa.

On mahdotonta ajatella, että Muhammedin aikana yksikään ihminen olisi voinut olla Koraanin väittämien kirjoittaja, ottaen huomioon hänen aikansa tiedon tason. Tällaiset näkökohdat antavat osaltaan Koraanin ilmoitukselle sen ainutlaatuisen aseman, ja pakottavat puolueettoman tiedemiehen myöntämään kyvyttömyytensä antaa puhtaasti materialistiseen järkeilyyn pohjaavan selityksen.

___________________________________________________________________________________________________

HYVÄ LUKIJA!

Ihmisen ei ole pakko hyväksyä TOTUUTTA. Mutta on häpeäksi ihmisjärjelle, jos ihminen ei edes kiinnostunut ottamaan selville mikä on TOTUUS!

Islam opettaa, että Jumala antoi ihmiselle päättelykyvyn ja siksi Hän odottaa ihmisen pohtivan asioita itsekseen puolueettomasti ja järjestelmällisesti. Miettivän ja kysyvän ja miettivän. Kenenkään ei tulisi painostaa sinua tekemään hätäisiä johtopäätöksiä Islamin minkään opetuksen hyväksymisestä, sillä Islam opettaa, että ihmiselle tulee antaa valinnanvapaus. Jopa kun ihminen on kasvokkain TOTUUDEN kanssa, hänen ei ole mikään pakko hyväksyä sitä. Mutta ennen kuin alat muodostaa mielipidettä Islamista, kysy itseltäsi ovatko nykyiset tietosi Islamista tarpeeksi perusteellisia. Kysy itseltäsi oletko saanut tietosi (kolmannelta osapuolelta) ei-muslimeilta, joille itselleen Islamin kirjoituksista on luultavasti valaistu vain hajanaisia vilauksia ja joiden itsensä täytyisi vielä pohtia Islamia puolueettomasti ja järjestelmällisesti.

Onko oikeudenmukaista muodostaa mielipiteensä jonkun tietyn ruokalajin mausta vain sellaisten kuulopuheiden perusteella, joita on kuullut henkilöiltä jotka itse eivät välttämättä ole vielä edes maistaneet sitä ruokalajia? Samalla tavoin sinun tulisi itse ottaa selvää Islamista luotettavista lähteistä, mutta ei vain maistaa sitä vaan myös sulattaa se hyvin ennen kuin muodostat mielipiteesi. Tämä olisi älyllinen lähestymistapa On sinun päätettävissäsi ottaa seuraava askel.

Islam vakuuttaa kerta toisensa jälkeen, että oikeuttasi valinnanvapauteen ja vapauteen käyttää Jumalan antamaa päättelyn ja ajattelun kykyä tullaan kunnioittamaan. Jokaisella ihmisellä on yksilöllinen tahto. Kukaan ei voi ottaa pois tuota eikä pakottaa sinua antautumaan Jumalan tahdolle. Olkoon älyllinen matkasi kohti TOTUUTTA miellyttävä.

ILMOITUKSEN VALO

JOHDANTO:

Mitä elämä on?

Ihmisen olemassaolo tässä maailmassa ja koko tämän maailmankaikkeuden luominen ei ole pelkkää sattumaa. Tämä maailmankaikkeus, sen jokainen yksittäinen atomi, ilmaisee ja osoittaa meille Rakastavan, Armahtavan ja Kaikkivaltiaan Luojan olemassaolon. Ilman luojaa mitään ei voi olla olemassa. Jokainen yksittäinen sielu tietää olevansa olemassa ja olevansa riippuvainen Luojasta, jokainen tietää varmasti ettei voi luoda itse itseään. Siksi hänen velvollisuutensa on tuntea mestarillinen Luojansa, Jumala.

IHMISKUNTA:

Ihminen on ainutlaatuinen olento. Jumala asettaa ihmisen Edustajakseen tai Sijaisekseen hallitsemaan kaikkia muita maailman olentoja. ihmiselle on annettu erityinen kyky, JäRKI, joka erottaa hänet eläimistä. Profeetta sanoi: “Jumala ei ole luonut mitään Järkeä parempaa tai mitään täydellisempää tai kauniimpaa kuin Järki…” Yhdessä tämän arvostelun ja huomiokyvyn kanssa ihmiselle on annettu vapaus (vapaa tahto) valita elämäntapa, joka on hänen asemansa arvoinen Jumalan Edustajana tai vajota alemmaksi kuin alhaisin eläin tai muu olento. Ihminen syntyy puhtaana ja synnittömänä. Hänelle on annettu vapaa tahdo tehdä hyviä tekoja tai antautua synteihin.

JUMALALLINEN OHJAUS:

Yltäkylläisestä Rakkaudestaan ja Armostaan ihmiskuntaa kohtaan Jumala ei ole jättänyt meitä pimeyteen löytämään oikeaa polkua vain yrityksen ja erehdyksen kautta. Yhdistettynä älylliseen järkeilykyymme, Jumala soi meille JUMALALLISEN OHJAUKSEN, joka hahmottaa pääpiirteissään totuuden ja tiedon tunnusmerkit ja olemassaolomme todellisuus tässä ja tulevassa elämässä.

ILMOITUKSET:

Ihmiskunnan alusta lähtien Jumala lähetti Profeettoja välittämään hänen ILMOITUKSENSA ja kutsumaan ihmisiä TODELLISEN RAUHAN ja ainoan Jumalan TOTTELEMISEN polulle. Tätä on ISLAM. Tämä viesti välitettiin peräkkäisille ihmissukupolville eri Profeettojen kautta, kaikki he kutsuivat samalle polulle.

Kuitenkin myöhempien sukupolvien ihmiset vääristivät jokaisen Jumalalta aikaisemmin tulleen viestin tai ilmoituksen. Tämän tuloksena Jumalan puhdas ilmoitus tahrittiin myyteillä, taikauskolla, epäjumalanpalveluksella ja järjenvastaisilla filosofisilla ideologioilla. Jumalan uskonto hukkui uskontojen ylenpalttisuuteen. Ihmiskunnan historia on katsaus ihmisen ajelehtimiseen valon ja pimeyden välillä, mutta Jumala Yltäkylläisessä Rakkaudessaan ihmiskuntaa kohtaan ei ole hylännyt meitä.

LOPULLISET ILMOITUKSET

Kun ihmiskunta oli keskellä pimeän keskiajan syvyyksiä, Jumala lähetti viimeisen Lähettiläänsä, Profeetta Muhammedin (rauha hänelle, joka on Profeetta Aabrahamin pojan Ismailin (r.h.) jälkeläinen) pelastamaan ihmiskunnan. Profeetta Muhammedille annettu ilmoitus edustaa lopullista pysyvää ihmiskunnan johdatuksen lähdettä.

TOTUUDEN TUNNUSMERKIT:

Kuinka tiedämme Koraanin kaltaisen ilmoituksen olevan Jumalan sanaa? Kaikki voivat helposti ymmärtää totuuden tunnusmerkit:

1.Järjenmukaiset opetukset:

Koska Jumala antoi ihmiskunnalle järjen ja älyn, on velvollisuutemme käyttää niitä erottamaan totuus valheesta. Todellisen väärentämättömän Jumalan ilmoituksen on oltava järjenmukainen ja kaikkien ennakkoluulottomien ihmisten pääteltävissä.

2.Täydellisyys:

Koska Jumala on täydellisin, Hänen ilmoituksensa on oltava täydellinen ja tarkka, vailla virheitä, laiminlyöntejä, sanojen lisäilyjä ja versioiden paljoutta. sen tulisi olla kerronnassaan vailla vastakkaisuuksia.

3.Ei myyttejä tai taikauskoa:

Todellinen Jumalan ilmoitus on vailla Jumalan tai ihmisen kunniaa halventavia myyttejä ja taikauskoa.

4.Tieteellisyys:

Jumalan ollessa kaiken tiedon Luoja todellisen ilmoituksen on oltava tieteellinen ja sen tulee voida pitää puoliaan kaikkien aikakausien tieteen haasteita vastaan.

5.Ennustuskyky:

Jumala on menneen, nykyisen ja tulevan Tuntija. Niinpä Hänen ilmoituksessa ennesanojen tulee täyttyä kuten ennustettu.

6.Ihmisen mahdoton jäljitellä:

Todellinen Jumalan ilmoitus on erehtymätön eikä sitä voi ihminen jäljitellä. Jumalan todellinen ilmoitus on Elävä ihme, avoin Kirja, joka haastaa koko ihmiskunnan näkemään ja tutkimaan itse.